Historia

Nummelan KiekkoVeljet perustettiin kaveriporukan kesken vuonna 2015. Homma lähti käyntiin halusta saada yhteistä tekemistä talvelle. Pelaajia kyseltiin mukaan ja vuoro varattiin Nummelan jäähallista. Toiminta alkoi pipolätkänä, mutta nopeasti mukaan tulivat varusteet ja maalivahdit.

Keväällä 2016 Nummelan KiekkoVeljet rekisteröitiin yhdistykseksi ja päätettiin lähteä pelaamaan ensimmäistä sarjakautta. Sopivaa sarjaa ei kuitenkaan löytynyt, sillä kaukaiset vieraspelit eivät innostaneet pelaajia. Nummelan Kiekkoveljet perustikin lopulta oman harrastesarjan syksyllä 2016, jonka nimeksi tuli Nummela Hockey League. Ensimmäinen sarjakausi pelattiin kahdeksan joukkueen ja yli 200 pelaajan voimin. Vihdin kunta palkitsi Nummelan KiekkoVeljet NHL:n perustamisesta ja hallinnoimisesta Vihdin kunnan vuoden liikuntateko 2016 -palkinnolla. Joukkueen ensimmäisen kauden sijoitus sarjassa oli seitsemäs.

Nummela Hockey Leaguen toinen sarjakausi 2017-18 pelattiin kymmenellä joukkueella, kun mukaan saatiin kaksi uutta joukkuetta. Ennen kauden alkua Nummelan KiekkoVeljet teki Nisu Productionsin kanssa huumorilla höystetyn treenivideon ”Call of Duty”. NHL:ssä joukkueen sijoitus runkosarjassa oli neljäs ja ylemmässä jatkosarjassa viides. Playoffseissa tuli tappio ensimmäisellä kierroksella, joten toisen sarjakauden lopullinen sijoitus oli viides. Kauden aikana tehtiin päätös joukkueen ensimmäisestä ulkomaan pelimatkasta, joka tehdään CARHA Hockey World Cupiin Vancouveriin vuonna 2020.

Syksyllä 2018 käynnistyi Nummela Hockey Leaguen kolmas sarjakausi, jossa mukana oli yhdeksän joukkuetta. Runkosarjassa pelattiin kaksi täyttä kierrosta eli 16 ottelua per joukkue, jonka jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkoi playoffseihin. Nummelan KiekkoVeljien tie nousi pystyyn pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja sarjakauden sijoitukseksi tuli kuudes sija.

Nummela Hockey Leaguen neljäs sarjakausi käynnistyy syyskuussa 2019 ja kestää aina maaliskuuhun 2020 asti. Nummelan KiekkoVeljien kausi tulee huipentumaan huhtikuun alussa maailman isoimpaan harrastejääkiekkoturnaukseen CARHA Hockey World Cupiin Kanadassa.

Nummelan KiekkoVeljet – Call of Duty